Pakkaus auttaa terveellisissä valinnoissa
Ravitsemussuositusten mukaan meidän tulisi saada:
- päivittäistä kulutusta vastaava määrä energiaa
- enemmän kuitua
- vähemmän sokeria
- vähemmän tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja enemmän tyydyttymättömiä, pehmeitä rasvoja
- vähemmän suolaa (natriumia)
Pakkausmerkinnät tarjoavat hyvät eväät terveellisten valintojen tekemisessä ja ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion koostamisessa.
Vertaile tuotteita ravintoarvomerkintöjen avulla
Pakkausmerkinnöissä oleva ravintosisältötieto (tai ravintoarvomerkinnät) kertoo elintarvikkeen sisältämän energian ja ravintoaineiden määrän 100 grammaa tai 100 millilitraa kohden. Joskus tieto voidaan antaa myös annosta kohden.
Jokaisesta pakkauksesta et ravintosisältötietoja välttämättä löydä, sillä niiden ilmoittaminen on vapaaehtoista. Pakollista tietojen antaminen on ainoastaan, jos elintarvikkeesta esitetään ravitsemus- tai terveysväite tai jos siihen on lisätty valmistuksen yhteydessä vitamiineja ja/tai kivennäisaineita. Mikäli tuote soveltuu erityisruokavaliota noudattavalle, esimerkiksi gluteenittomaan tai laktoosittomaan ruokavalioon, on ravintosisältötietojen ilmoittaminen myös pakollista.
Ravintosisältötietojen avulla erilaisten tuotteiden vertailu on helppoa. Niistä näet mm. elintarvikkeen sisältämän energian, rasvan, sokerin ja kuidun määrän. Valmisteen suolapitoisuustiedot löydät ainesosaluettelosta.
Tyydyttynyttä rasvaa, suolaa ja sokeria tulee helposti nauttineeksi liikaa arkikäytössä, vaikka niitä runsaasti sisältävät tuotteet sopivat paremmin käytettäväksi silloin tällöin herkutteluhetkissä. Kuitua sen sijaan saadaan yleensä liian vähän. Vertailemalla muita samaan käyttötarkoitukseen tarkoitettuja tuotteita, kuten esimerkiksi muroja, puurohiutaleita ja myslejä toisiinsa ravintoarvomerkintöjen avulla, löydät sen terveellisen ruokavalion kannalta parhaan vaihtoehdon.
Lisää tietoa ravintoarvomerkinnöistä
Lisää tietoa ravitsemussuosituksista
Tarkkaile suolansaantiasi -esite
Tiedätkö mitä haukkaat -esite (Kuluttajaliiton pakkausmerkintäaineistoa)
Terveiden valintojen opaskortti (Kuluttajaliiton pakkausmerkintäaineistoa)
Hyviä valintoja pakkauksia lukemalla -kalvosarja (Kuluttajaliiton pakkausmerkintäaineistoa)
Väitteitä ravitsemuksellisesta laadusta ja vaikutuksesta terveyteen
Elintarvikkeiden pakkauksissa saatetaan esittää ravitsemus- ja terveysväitteitä, jotka ohjaavat sinua tekemään terveellisiä valintoja. Vaikka väitteiden käyttö perustuukin säädöksiin ja on valvottua, kannattaa kuitenkin olla kriittinen, jos vaikuttaa siltä, että ne lupaavat liikoja. Kannattaakin siis tarkistaa elintarvikkeen ravintoarvosisältö ja verrata sitä muihin vastaaviin tuotteisiin nähdäksesi, onko tuote tosiaan ryhmässään ja käyttötarkoituksessaan hyvä valinta.
Ravitsemusväite kertoo, että elintarvikkeella on erityisiä hyödyllisiä ravitsemuksellisia ominaisuuksia energiamäärän, ravintoaineiden tai muiden aineiden suhteen. Energiaa tai ravintoaineita voi olla lisätty, vähennetty tai tuotteessa voi olla niitä hyvin vähän tai ei lainkaan.
Terveysväite viestii, että elintarvikkeen tai sen sisältämän ainesosan ja hyvän terveyden välillä on yhteys. Sillä voi olla vaikutusta kasvuun, kehitykseen ja elimistön toimintaan tai jopa vaikutusta sairauden kehittymiseen liittyvään riskitekijään.
Lisää tietoa ravitsemus- ja terveysväitteistä
Onkohan tämä humpuukia? -esite
Sydänmerkki täydentää pakkausten ravintoarvomerkintöjä
Aina sinun ei tarvitse kahlata läpi ravintoarvomerkintöjä, jotta löydät terveellisimmän vaihtoehdon. Sydänmerkki kertoo nopeasti yhdellä silmäyksellä, että tuote on omassa tuoteryhmässään rasvan ja suolan kannalta parempi valinta. Näitä tuotteita löydät esimerkiksi maitohyllystä, leipäosastolta ja leikkeletiskiltä sekä hedelmä- ja vihannesosastolta.
Sydänmerkki-tuotteet sopivat kaikille ja kaikenikäisille auttaen osaltaan suositustenmukaisen ruokavalion koostamisessa. Merkin käyttöoikeuden myöntää ravitsemus- ja terveysalan ammattilaisten asiantuntijaryhmä. Tuotteiden ravintosisältöjen oikeellisuus todetaan ja niitä valvotaan laboratoriokokein. Kun valitset kaupasta Sydänmerkki-tuotteen voit olla varma, että tuotteet ovat sitä, mitä lupaavat.
GDA- eli päiväsaantimerkintä paljastaa enemmän
Suomen elintarviketeollisuuden käyttöönottama, vapaaehtoinen GDA-merkintä kertoo minkä verran yksi annos, viipale tai muu elintarviketta tavallisesti nautittava määrä sisältää energiaa, sokereita, rasvoja, tyydyttyneitä rasvoja ja natriumia. Myös proteiinin, hiilihydraattien ja kuidun määrä voidaan esittää.

GDA kertoo energian ja ravintoaineiden määrän lisäksi myös niiden osuuden viitteellisestä päivittäisestä saannista. Esim. jos GDA-merkinnässä 140 kcal:n alla on luku 7 %, tarkoittaa se, että saat kyseisestä annoksesta energiaa seitsemän prosenttia viitteellisestä päiväsaannista. Viitteellinen päiväsaanti perustuu tasapainoiseen, 2000 kalorin ruokavalioon.
Lisää tietoa GDA:sta löydät vaikkapa osoitteesta www.etl.fi/gda.



Katso pakkausmerkinnät