Päiväysmerkinnät
Elintarvikkeiden päiväysmerkintöihin liittyy joitakin virheellisiä tietoja ja kosolti luuloja. Tiesitkö vaikkapa sen, että tuotetta voi syödä vielä parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin? Tai myös myydä, kunhan se on laadullisesti kunnossa ja siitä on kaupassa maininta? Entä olitko perillä siitä, että kun viimeinen käyttöpäivä on mennyt ohi, ei tuotetta kannata enää pistää suuhunsa?
Säilyvyysajan pituudesta vastaa tuotteen valmistaja ja se määritellään tuotekehityksen yhteydessä. Tämän jälkeen valmistaja tutkii päiväysmerkintöjen oikeellisuutta osana omavalvontaansa. Päiväys merkitään muodossa ”päivä.kuukausi.vuosi” eli esimerkiksi ”28.2.2009”. Enintään kolmen kuukauden säilyvyysajan tuotteissa riittää päivä ja kuukausi, pitemmän säilyvyysajan tuotteissa puolestaan riittää kuukausi ja vuosi. Päiväykseen merkitty päivä, kuukausi ja vuosi sisältyvät säilyvyysaikaan.
Päiväysmerkinnät pätevät avaamattomaan pakkaukseen. Avaamisen jälkeen tuotteen käyttökelpoisuuden toteamisessa omat aistit ovat luotettavia pääteltäessä niin jääkaapissa avattuina olleiden tuotteiden kuin kaapissa lojuneiden tuotteiden käyttökelpoisuutta. Katso ensin, haista sitten ja lopuksi maista. Jos et havaitse mitään poikkeavaa, voit huoleti nauttia tuotetta. Esimerkiksi maitopurkkia ei kannata automaattisesti heittää roskiin parasta ennen -päiväyksen mentyä.
Useimmissa elintarvikkeissa on joko parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöpäivä. Muutamia poikkeuksia kuitenkin löytyy, joihin ei tarvitse tehdä parasta ennen -merkintää:
- tuoreet marjat, hedelmät, kasvikset ja sienet (iduissa ja versoissa sekä paloitelluissa kasviksissa pitää kuitenkin olla parasta ennen -merkintä)
- paperipussiin pakattu leipä, joka on tarkoitettu syötäväksi samana päivänä
- sokeri ja suola
- etikka
- purukumi ja kovat sokerikaramellit
- jäätelön annospakkaukset (esim. tuutit)
Parasta ennen, OK jälkeenkin
Parasta ennen -päiväystä nimitetään vähimmäissäilyvyysajaksi. Sillä tarkoitetaan ajankohtaa, johon asti elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet kuten ulkonäön, hajun ja maun.
Hyväkuntoisen elintarvikkeen voi siis myydä tai käyttää parasta ennen -päivämäärän jälkeenkin. Vastuu myytävän tuotteen laadusta parasta ennen -päiväyksen jälkeen on myyjällä. Päiväyksen ylittymisestä pitäisi kuitenkin kertoa myytävän tuotteen yhteydessä.
Säilytysohjetta ei näihin parasta ennen -tuotteisiin tarvitse merkitä, ellei tuotteen säilyvyys edellytä erityisiä olosuhteita.
Viimeinen käyttöpäivä on takaraja
Nimensä mukaisesti viimeinen käyttöpäivä on päivä, jolloin elintarvike on tarkoitettu viimeistään käytettäväksi. Tuote säilyy viimeiseen käyttöpäivään asti hyvänä, mikäli avaamaton pakkaus säilytetään pakkaukseen merkityssä lämpötilassa.
Valmistaja voi periaatteessa valita, merkitseekö tuotteisiinsa parasta ennen -päivämäärän vai viimeisen käyttöpäivän. Viimeinen käyttöpäivä on kuitenkin merkittävä tuoreisiin, hyvin herkästi pilaantuviin tuotteisiin, jotka voivat muodostaa terveysvaaran lyhyenkin säilytyksen jälkeen. Niiden säilyvyyttä ei myöskään ole parannettu kuumennuskäsittelyllä tai säilyvyyttä parantavilla lisäaineilla. Näitä ovat esimerkiksi:
- tuorejuustot
- munavalmisteet
- tuore liha ja elimet
- jauheliha ja muut kypsentämättömät lihavalmisteet
- tuore kala, mäti ja äyriäiset
- tuoresuolattu kala sekä savustettu ja hiillostettu kala
- ruokaeinekset, jälkiruoat sekä konditoriavalmisteet, joita ei ole lämpökäsitelty
Valmistus- tai pakkauspäivä ei ole pakollinen merkintä, mutta joskus ne saatetaan merkitä vapaaehtoisesti pakkauksiin. Valmistuspäivä on kuitenkin merkittävä sellaisiin koti- tai maataloudessa valmistettuihin tuotteisiin, joita myydään tilapäisesti myyjäisissä ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa.
Viimeistä myyntipäivää ei pakkauksissa käytetä, vaan päiväysmerkintöjä on kaksi: joko parasta ennen -päivämäärä tai viimeinen käyttöpäivä.
”Pakattu suojakaasuun” -merkintä tarkoittaa, että pakkauksessa olevaa kaasukoostumusta on muutettu normaalista ilmakehän koostumuksesta poikkeavaksi siten, että se on epäedullisempi pilaajabakteereille. Kaasut ovat tavallisia hengitysilmassa olevia kaasuja (esim. typpi ja hiilidioksidi). Ne vapautuvat ilmaan pakkauksen avaamisen yhteydessä, eikä niitä ole jäljellä tuotteessa. Suojakaasu pidentää tuotteen säilyvyyttä, mutta ei tee siitä säilykettä.
Jos sinulla on kysymyksiä tai huomautettavaa elintarvikkeiden päiväysmerkinnöistä, ota yhteyttä oman kuntasi elintarvikevalvojaan. Kuntien ja kuntayhtymien yhteystiedot löydät täältä:
http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/palautetta_elintarvikkeista



Katso pakkausmerkinnät
Katso pakkausmerkinnät